ISÄ

 

Kolmikirjaiminen sana. Yksi sana. Minulle sinä et ollut isä etkä turvallinen aikuinen.

 

Tuo vieras ihminen, joka päätti etten kuulu hänen elämäänsä. Valitsi kaiken muun, muttei minua. Mies joka tuhosi minut ensimmäisenä. Sängyn alla karjuva hirviö jonka käsiä lennän Liisan lailla karkuun. Sinä olet kuningas jonka valtakunnassa vallitsi hiljaisuus, väkivallalla sinä itsesi esiin toit. Ei ollut tytärtä joka olisi ollut prinsessa. Isän tyttö. Eikä siellä vallinnut järjestys tai tasa-arvo. Tyrannin lailla juoksit perässämme syviin luoliin. 

 

 

Sinunlaisesi ihminen. Kuuluiko isän olla sellainen, hän mietti iltaisin kun kuunteli hiljaa sen uuden isänsä ja äitinsä tappelua hänestä itsestään. Kukaan ei halunnut sinua, ei sillä tavalla kuin heidän olisi kuulunut.  Kunnioita vanhempiasi,niinhän sanoi raamattu. Minun olisi pitänyt kunnnioittaa ihmistä joka hukutti minut suohon ja ihmisiä joiden armoille hän kylmästi jätti minut. Minun olisi pitänyt ja pitänyt. Siittää kyllä voi, mutta  vastuunkantamisen voi jättää lapselle itselleen. Etsin vuosia itsestäni reset nappulaa, äiti miksi synnytit minut. Miksi annoit heidän tahrata minut. 

 

Meillä jokaisella on todistetusti biologinen isä, se sellainen jonka geenejä kannat itsessäsi. Minä en olisi suostunut kantamaan sinulta yhtäkään, hyi miten minä häpesin itseäni,koska häpesin sinua. Jos olisit kävellyt minua vastaan väkijoukossa olisivatko geenisi toimineet, olisitko enää tunnistanut tytärtäsi. Minä uskon, että olisit kävellyt ohi. Lähimpään kaljakauppaan ja sieltä kumppniasi hakkaamaan. 

 

Minä kyllä muistan sinut. Keltaisen sävyisen ihosi kun makasit sairaalassa aivokuolleena. 15-vuotias tyttäresi seisoi vierelläsi äitisi kanssa odottamassa kuolemaasi. Asiat joita muistin sinun minulle tehneen saivat myöhemmin pitämään sinua saastaisena pelkurina. Sinä pakenit enkä minä saanut oikeutta. Sinua ei enää ollut eikä kukaan antanut minulle vastauksia. Jätit jälkeesi hiljaisen kärsimyksen joka kulki perässäni kuin varjo yötä päivää. Likainen ääni ja häpeän tunne. Kipua ja sairastuneen tyttären, sellaista jätit jälkeesi. 

 

Ruumissäkistä revit itsesi ulos painajaisiini, joissa kysyt siltä pieneltä tytöltä syytä sinun tappamiseesi. Sinä teit niinkuin sinun oma isäsi, tapoit itsesi niinkuin se olisi ollut suurikin uhraus meille kaikille. Sinä et sentään ollut palasina junan alla, eikä äitisi joutunut tunnistamaan sinua palasista raiteilla niinkuin sinun isääsi.  Mutta sinä turmelit oman tyttäresi, sait hänet vihaamaan itseään ja elämää. Minä en halunnut vihata sinua,ei vanhempiaan saa vihata hehän ovat sinun tukesi ja turvasi. Olet heistä syntynyt. Kyllä minä tiesin, että tekosi oli väärin, tiesin ettei sellainen kuulu isän ja lapsen väliseen suhteeseen tai vuorovaikutukseen. 

 

Ymmärrän aiheuttamasi yhteyden niihin aikuisiällä muodostettuihin parisuhteisiin joissa kumppanini oli niinkuin sinä. Ainoa ero oli, etten ollut enää lapsi, ei aikuistakaan  saa raiskata, eikä pitää nyrkillä tapettavavana huorana vain koska voi. Sellainen minusta tuli, en tiennyt muusta, eihän minulle kukaan kertonut, enkä minä puhunut. Hiljaisuus jätti jälkeensä henkistä murhaa ja puhumattomuuden aiheuttamat haavat olivat tulehtuneet ja levittäneet minuun näkymätöntä syöpää. Valuin hiljalleen elämään jossa alkoholi ja huumeet toimivat sytostaattina, kipukin katosi hetkeksi. Kunnes siitä tuli niin kestämätöntä että jälkeläisei räjähti. Hän räjähti sohvalle huutamaan muistaessaan kaiken, sellaisenkin jonka oli mielensä syvimpiin tunneleihin pirstaleisiksi osiksi piilottanut. 

 

Minusta tuli hiljainen hyväksyjä, äitini kaltainen sopeutuja.  Nainen nyrkin alla, henkisen väkivallan täyttämät päivät ja ne seksuaalisen väkivallan turmelevat aivot eivät kestäneet kärventymättä.

 

Ja he kysyvät, miksi hän sairastui ja  miten hänestä tuli tuollainen? Istuisitko hetken silloisen mieleni keskelle, katsoisitko miten sinua satutetaan kerta toisensa jälkeen.  Lamaantuneena et enää voi etkä halua kuin irtautua kehostasi ja paeta. Ikävä kyllä se paennut osasi katsoi kaikkea katonrajasta ja muistikuvia syöpyi eteesi hapon lailla silmiin polttaen. Likainen nainen.

 

Liisa leijui ihmemaahan jossa häneen ei koskenut kukaan, jossa korttisotilaat saivat turpaansa. Siellä hän piti puoliaan, oikeassa elämässä uskoin ansaitsevani kaiken mitä minulle tapahtui.

 

Kun alitajuisesti yritin korjata minussa olevia sirpaleita minä löin itseni jokakerta maahan uudelleen. Upposin syvälle suohon, sieltä nostin itseäni niin kauan että oli vaikea nähdä enää muuta. upottava suo jonka keskellä löyhkäsi muiden päälleni tunkema mätä. Vaikeinta oli ja on ollut antaa itselleen anteeksi, olisin valinnut toisin. En kuitenkaan osannut enkä välittänyt silloin.

 

 

Isä, kirjoititko otsaani permamenttitussin lailla jämähtäneen tekstin. Rikkinäinen.

  Ole hyvä ja kiduta.